Israel 22

Ben-Gurionin talon jälkeen lähdin etsimään Bauhaus-keskusta, jota ei tahtonut millään löytyä, koska opaskirjassani oli väärä osoite.

Laitoin lopulta kännykän Google Mapsin päälle, jonka avulla paikka sitten tupsahti eteeni. Oikea osoite olikin Dizengoff 77.

Bauhaus-keskus kertoo pysyvien ja vaihtuvien näyttelyiden avulla Tel Avivin arkkitehtuurista, jota kutsutaan nimityksillä bauhaus, funktionalismi tai internationalismi. Keskuksessa on hyvin paljon aiheeseen liittyviä kirjoja, esineitä ja valokuvia. Sen lisäksi Keskus järjestää ohjattuja kävelyretkiä bauhaus-taloihin tutustumiseksi.

Kyse on Tel Avivia hallitsevista kirkkaanvalkoisista ja puhdaslinjaisista funkkistaloista, jotka pääsivät v. 2003 Unescon maailmanperintöluetteloon. Bauhaus-tyylistä innostuneiden juutalaisten arkkitehtien 1930- ja 1940 –luvuilla suunnittelemia funkkistaloja on Tel Avivissa noin 4000, mikä lienee enemmän kuin missään muussa kaupungissa.

Arkkitehtuuriin voi tutustua parhaiten kävelemällä Tel Avivin katuja, esim. Rotschild-bulevardia. Katselin itse Dizengoff-aukion ympärillä olevia taloja ja kaikki olivat samaa bauhaus-tyyliä.

Valkoisen värin takia Tel Avivia kutsutaan valkoiseksi kaupungiksi. Tämä on mielenkiintoista, koska Suomessakin on kaksi valkoista kaupunkia eli Oulu ja Helsinki, mutta kyllä Tel Aviv on näistä kaikkein valkoisin.

Bauhaus on Saksassa 1930-luvulla syntynyt arkkitehtien ja muotoilijoiden rohkeasti tulevaisuuteen katsonut koulukunta, joka haastoi samaan aikaan Saksassa nousseen äärikansallismielisyyden, jonka takia tyyli tunnetaan myös nimellä internationalismi.

Kuvassa ylhäällä Tel Avivin Bauhaus-keskus.

Kuvassa alhaalla bauhaus-taloja Dizengoff-aukiolla Tel Avivissa.

Rabinin aukion jälkeen kävin tutustumassa Israelin valtion perustajan ja sen ensimmäisen pääministerin, legendaarisen David Ben-Gurionin (1886-1973) v. 1931 rakennettuun kotitaloon, jossa Ben-Gurion asui vuoteen 1953 asti, jolloin hän erosi pääministerin tehtävästä ja siirtyi asumaan Negeviin Sde Bokerin kibbutsiin.

Vuonna 1955 Ben-Gurion kuitenkin palasi politiikkaan, jolloin hän asui sekä Negevissä että Tel Avivin asunnossaan aina kuolemaansa asti. Testamentissaan Ben-Gurion lahjoitti talonsa Israelin valtiolle. Yleisölle talo avattiin 29.11.1974.

Yksinkertaiseen laatikkotyyliin rakennettu talo on ulkoa päin vaatimattoman näköinen, mutta sisältä rakennus on hyvin kaunis ja viehättävä. Kun kuljin huoneesta toiseen, tuli mieleeni ajatus, että näissä tiloissa on todella tehty historiaa.

Kaikki David ja Paula Ben-Gurionin käyttämät esineet ja tavarat ovat samassa paikassa ja samassa kunnossa kuin silloin kun he asuivat talossa.

Kaikkein vaikuttavin paikka oli kolmessa eri huoneessa oleva yli 20 000 kirjan kirjasto, joka on yksityiskirjastoksi todella suuri. Kirjojen valtava määrä selittyy ehkä osaksi sillä, että Ben-Gurion oli alun perin ammatiltaan toimittaja.

Oli myös puhuttelevaa lukea seinille kiinnitettyjä Ben-Gurionin ajatuksia, joista voisin tässä mainita yhden: ”Israelin valtion ylin tarkoitus on juutalaisen kansan lunastaminen ja maanpaossa olevien kokoaminen Israeliin.”

Muista Ben-Gurionin tehtävistä voisi mainita sen verran, että hän oli Työväenliikkeen johtajana 15 vuotta ja oli myös perustamassa sotilaallista Hagana-järjestöä, mikä johti hänet välillä yhteenottoihin kahden radikaalimman taistelujärjestön eli Irgunin ja Lehin kanssa. Sen lisäksi Ben-Gurion toimi Maailman Sionistijärjestön presidenttinä vuosina 1946-1956.

Ben-Gurion oli myös hyvä arvioimaan tulevaisuutta. Ben-Gurion sanoi esim. saksalaisen Spiegel-lehden haastattelussa v. 1965, että Neuvostoliitossa tulee vielä tapahtumaan suuria muutoksia demokratian suuntaan, jonka jälkeen Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyvät.

Kuvassa ylhäällä Ben-Gurionin talo ulkoa.

Kuvassa alhaalla Ben-Gurionin talon olohuone.

Taidemuseon jälkeen kävelin Rabinin aukiolle, joka on suuri julkinen aukio Tel Avivin keskustassa. Paikassa on pidetty vuosien mittaan lukuisia paraateja, poliittisia joukkokokouksia ja muita tapahtumia.

Aukion nimi oli aikaisemmin Israelin kuninkaiden aukio, mutta nimi muutettiin Rabinin aukioksi 4.11.1995 tapahtuneen Israelin pääministerin Jitshak Rabinin murhan johdosta.

Työväenpuolueeseen kuuluneen Rabinin politiikkaan tyytymätön äärioikeistolainen israelilaismies Jigal Amir ampui Rabinia rauhanmielenosoituksen jälkeen noin sadan metrin päässä koilliseen aukiosta. Rabin kuoli hetkeä myöhemmin sairaalassa. Paikalla on nyt Jitshak Rabinin muistomerkki kolmen liehuvan Israelin lipun ollessa kunniavartiossa. Rabinin murhapäivä on kansallinen muistopäivä Israelissa.

Rabin syntyi Jerusalemissa v. 1922. Opiskeltuaan maataloutta Rabin liittyi v. 1941 kibbutsissa sionististen Hagana-joukkojen Palmah-prikaatiin.

Israelin itsenäistymisen jälkeisen sodan aikana Rabin johti Jerusalemin puolustusta ja taisteli Egyptin joukkoja vastaan Negevin aavikolla. Rabinista tuli Israelin puolustusvoimien komentaja v. 1964. Hänen aikanaan Israel sai voiton Kuuden päivän sodassa v. 1967.

Oltuaan jonkin aikaa diplomaattina, kuten suurlähettiläänä Yhdysvalloissa vuosina 1968-1973, Rabin siirtyi politiikkaan ja tuli valituksi Työväenpuolueen johtajaksi Golda Meirin jälkeen, mikä avasi uran pääministeriksi vuosina 1974-1977 ja sitten vuosina 1992-1995 aina attentaattiin asti.

Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitzhak Rabin saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994 pyrkimyksistään Lähi-idän rauhan hyväksi. Palkinto jakoi israelilaisten mielipiteet, jotkut näkivät hänet sankarina, toiset taas petturina luovuttaessaan maata, jonka näkivät kuuluvan Israelille.

Jos menen vielä hiukan takaisin itse aukioon, niin sen keskellä on näyttävä Jigal Tumarkinin suunnittelema Holokaustin muistomerkki ja sen pohjoispuolella on v. 1966 avattu uusi kaupungintalo, josta on viime vuosina käyty kovaa keskustelua, koska jotkut haluaisivat eroon koko brutalistiseen tyyliin rakennetusta talosta, joka ei oikein enää sovi nykyiseen pilvenpiirtäjien Tel Aviviin, mutta toiset taas haluaisivat säilyttää rakennuksen sen historiallisen arvon takia.

Kuvassa ylhäällä Rabinin aukio ja sen keskellä oleva holokaustin muistomerkki.

Kuvassa alhaalla Jitshak Rabinin muistomerkki.

Helena Rubinsteinin paviljongin jälkeen suuntasin Tel Avivin taidemuseoon, joka on perustettu v. 1932, siis jo ennen Israelin valtion perustamista.

Kyseessä on Israelin suurin taidemuseo, jossa on monipuolinen kokoelma sekä pysyviä että vaihtuvia maalaustaiteen ja kuvanveiston näyttelyitä. Tourist Israel sanookin: ”If you want to go to just one traditional art museum when in Israel, make it this one!”

Museo antaa läpileikkauksen Israelin kuvataiteesta ja juutalaisten taiteesta maailmalla, mutta esillä on myös kansainvälisten taiteilijoiden töitä. Nähtävillä on esim. Chagallin, Cezannen, Dalin, Monetin, Mooren, Rodinin, Picasson, Kadinskyn ja van Goghin maalauksia. Museosta löytyy myös laaja taiteeseen keskittynyt kirjasto.

Vuonna 2011 avattiin museon uusi Amir-lisäsiipi, josta on sanottu, että se on visuaalinen ja arkkitehtoninen mestariteos. New York Times kuvasi tätä Preston Scott Cohenin suunnittelemaa rakennusta valkaisuaineella valelluksi pitkänomaiseksi Rubikin kuutioksi.

Aikamoinen monessa kerroksessa oleva sokkelo se olikin. Välillä en tiennyt lainkaan, missä minä oikein olin, mutta lopulta löysin kuitenkin tieni ulos Rubikin kuutiosta.

Tässä uudessa lisärakennuksessa on enemmän esillä nykytaidetta, josta minä en useimmiten ymmärrä tuon taivaallista, mutta onhan niitä mielenkiintoista töllistellä ja ihmetellä, mitä taiteilija on teoksellaan oikein yrittänyt sanoa.

Kuvassa ylhäällä Tel Avivin taidemuseon Amir-lisäsiipi.

Kuvassa alhaalla Tel Avivin taidemuseossa oleva Nurit Davidin maalaus ”Care of the Sick 2”, joka kuvaa yhteiskuntaa sairaalana, jossa ihmiset pitävät huolta toisistaan.

Kävin torstaina 16.1.2020 kiertämässä lisää Tel Avivin museoita ja muita nähtävyyksiä.

Ensimmäisenä oli vuorossa osoitteessa Tarsat 6 sijaitseva Helena Rubinsteinin nykytaiteen paviljonki, joka rakennettiin Helena Rubinstein –säätiön lahjoitusvaroilla. Avajaiset pidettiin 22.1.1959.

Helena Rubinstein syntyi Puolan Krakovassa v. 1871 ja kuoli New Yorkissa v. 1965. Rubinstein perusti nimeään kantavan kosmetiikkayhtiön, jonka ansiosta hänestä tuli yksi maailman rikkaimmista naisista. Menestyvän yrityksensä kehittämisen lisäksi Helena Rubinstein oli taiteen ystävä ja keräilijä.

Paviljongissa toimi aluksi Tel Avivin taidemuseo aina vuoteen 1971 asti, jolloin uusi taidemuseo avattiin Shaul HaMelech –kadulla.

Nykyään Helena Rubinsteinin paviljongissa on eri taiteilijoiden vaihtuvia näyttelyitä.

Minun siellä kädessäni paviljongissa oli v. 1980 syntyneen israelilaisen nykytaiteilijan Yonatan Vinitskyn kolmessa kerroksessa oleva näyttely ”The Cosmos”, joka avattiin 9.1.2020 ja kestää 30.5.2020 asti. Näyttelyn nimi on otettu Avigdor Hameirin v. 1955 julkaistusta kirjasta, joka oli ensimmäinen yritys kertoa nuorisolle astronomiasta heprean kielellä.

Näyttely on aika erikoinen kuvineen, filmeineen ja äänineen. Esim. yhden ison huoneen lattia oli täynnä aikamme elämään kuuluvia kuvia. Oli aika hätkähdyttävää nähdä keskellä lattiaa iso kuva Nokian kännykästä, jonka vieressä oli kuvat tinasotilaasta, linkkuveitsestä ja Yhdysvaltain yhden dollarin setelistä. Kaiken tarkoituksena on pohtia maailmankaikkeuden luonnetta ja siihen liittyviä olemassaolon filosofisia, poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä.

Kuvassa ylhäällä sisäänkäynti Helena Rubinsteinin nykytaiteen paviljonkiin.

Kuvassa alhaalla Yonatan Vinitskyn ”The Cosmos” –näyttelyn yksi salinäkymä.

Irgun Zvai Leumi oli yksi Israelin valtion perustamista ajaneista taistelujärjestöistä. Pitkä nimi on suomeksi ”Kansallinen sotilasorganisaatio”, joten järjestö tunnetaan yksinkertaisesti nimellä ”Irgun” eli organisaatio. Usein käytetään myös heprealaista lyhennettä ”Etzel”.

Irgun sijoittui maltillisen Haganan ja radikaaleimman Lehin eli Stern-ryhmän välimaastoon. Irgun irrottautui v. 1931 vuonna 1920 perustetusta Haganasta, koska se halusi huomattavasti aggressiivisempia toimia brittejä vastaan.

Lehi irtaantui vuorostaan v. 1940 Irgunista, koska Irgun halusi lopettaa Toisen maailmansodan aikana iskut brittejä vastaan, mutta Lehi halusi jatkaa hyökkäyksiä brittejä vastaan. Tosin joulukuussa 1943 tapahtuneen johtajanvaihdoksen jälkeen myös Menachem Beginin luotsaama Irgun alkoi tehdä iskuja brittien poliisiasemia vastaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Hagana pettyi britteihin, joilta se oli toivonut lievennyksiä juutalaisten maahanmuuttorajoituksiin, ja sekin yhtyi Irguniin ja Stern-ryhmään taistelemaan brittejä vastaan.

Haganan toiminta lamautui sen johtajien tultua vangituiksi elokuussa 1946, mutta Irgun jatkoi taistelua, ja brittien oli lisättävä joukkojensa määrää 100 000 sotilaaseen.

Lopulta britit saivat tarpeekseen ja lähtivät pois Palestiinasta jättäen koko sekavan sotkun YK:n ratkaistavaksi.

Israelin itsenäistyttyä kaikki kolme taistelujärjestöä lakkauttivat toimintansa ja sulautuivat 1.6.1948 Israelin Puolustusvoimiksi.

King George –kadulla sijaitseva museo kertoo Irgunin historiasta ja sen maineteoista brittien häätämiseksi pois maasta, kuten pommiräjäytys toukokuussa 1946 Jerusalemin King David –hotellissa, jossa toimi brittien mandaattihallinto. Räjäytys aiheutti satakunta kuolonuhria. Britit vastasivat joukkopidätyksillä. Näkökulmasta riippuen Irgunia voidaankin pitää joko terrori- tai vapautusjärjestönä. Itse olen jälkimmäisen nimityksen kannalla.

Museota ylläpitää Ze’ev Jabotinsky –instituutti, joka vaalii Irgunin ja sen perustajan Ze’ev Jabotinskyn (1880-1990) muistoa.

Ze’ev Jabotinsky oli sotilas, puhuja, kirjailija ja militantti sionistijohtaja, joka piti Ben-Gurionin ja muiden johtajien linjaa liian maltillisena.

Kuvassa ylhäällä Irgun Zvai Leumi –museo Tel Avivissa.

Kuvassa alhaalla Irgunin perustaja Ze’ev Jabotinsky.

Bialik-kadun päässä oli sitten kolmas museo eli Bauhaus-tyylinen v. 1925 rakennettu Vanha kaupungintalo (Beit Ha’Ir), jossa voi tutustua Tel Avivin historiaan. Museon virallinen nimi onkin Tel-Aviv-Jaffan historian museo.

Vuonna 2009 avattu museo on restauroitu vaivoja säästelemättä ja esim. Tel Avivin ensimmäisen pormestarin Meir Dizengoffin työhuone on palautettu alkuperäiseen asuunsa. Täytyy sanoa, että huoneessa kuului kyllä selvästi historian siipien havinaa. Lisäksi ikkunoista avautuu upea näkymä Bialik-aukiolle ja Bialik-kadulle.

Museossa on runsaasti Tel Avivin asukkailta saatuja valokuvia ja vanhoja videoita, jotka kuvaavat hyvin kaupungin elämää ja kehitystä pienestä Jaffan satamakaupungista sykkiväksi maailmanluokan metropoliksi ja kaupan ja kulttuurin keskukseksi.

Alakerroksessa näytetään koko ajan elokuvaa Tel Avivista. Sieltä löytyy myös huoneita, joissa on tietokoneita, joissa on aikasovellus niin, että vierailija voi valita vuosikymmenen ja ohjelma näyttää sen ajan tapahtumista videokuvaa.

Museossa tuodaan esille myös Tel Avivin eläintarhan historiaa, jota elävöittävät useat isot eläinpatsaat.

Meir Dizengoff (1861-1936) oli siionistinen poliitikko, joka oli ensin Tel Avivin kaupunginsuunnittelun johdossa vuosina 1911-1922 ja sen jälkeen ensimmäisenä pormestarina vuosina 1922-1936.

Dizengoffin vaimon kuoleman jälkeen v. 1930 Dizengoff lahjoitti talonsa Tel Avivin kaupungille museotarkoitukseen. Rakennuksessa olikin taidemuseo vuosina 1932-1971.

Nykyään entisessä Dizengoffin talossa on Itsenäisyyssali-niminen historian museo, mikä onkin hyvin sopivaa, koska talon juhlasalissa tehtiin todellakin historiaa, kun David Ben-Gurion julisti sen puhujalavalta 14.5.1948 Israelin itsenäiseksi valtioksi.

Kuvassa ylhäällä Tel Avivin Vanha kaupungintalo.

Kuvassa alhaalla Tel Avivin ensimmäinen pormestari Meir Dizengoff.