 |
|
|
 |
|
Haim Nahman Bialik.
Bialik-museo Tel Avivissa.
Israel-raportti 49 17.1.2020 Bialik-museo Rubin-museon jälkeen oli vuorossa samalla kadulla oleva Bialik-museo, joka kertoo Israelin kansallisrunoilijan Haim Nahman Bialikin (1873–1934) elämäntyöstä. Nykyinen museo oli itse asiassa
Bialikin maurilaistyylinen kotitalo, jossa hän asui vuosina 1925–1934. Hepreaksi, mutta joskus myös jiddishiksi kirjoittanut Bialik oli modernin heprealaisen runouden uranuurtajia.
Venäjällä syntynyt Bialik sai perinteisen juutalaisuskonnollisen kasvatuksen, mutta hän tutki myös Euroopan kirjallisuutta.
Bialik
halusi jatkaa opintojaan Liettuassa, jonne hän meni 15-vuotiaana jeshivakoulun oppilaaksi. Mutta tutustuttuaan juutalaiseen valistusliike Haskalaan Bialik alkoi etääntyä jeshivan
elämäntyylistä, jonka takia hänet erotettiin koulusta. Myöhemmin Bialikin suhtautuminen uskonnollisiin kouluihin oli kaksijakoista: toisaalta Bialik ihaili opiskelijoiden antautumista, mutta toisaalta hän halveksi heidän
maailmansa kapeutta. 18-vuotiaana Bialik lähti Odessaan, joka oli sen ajan juutalaisen kulttuurin keskus Etelä-Venäjällä. Odessassa Bialik opiskeli saksaa ja venäjää,
opetti hepreaa ja kirjoitti ensimmäisen runonsa ”El Hatzipor” (Linnulle), joka ilmaisee kaipausta Sioniin. Bialik myös liittyi Hovevei Zion –liikkeeseen. Seuraavan kahden
vuosikymmenen aikana Bialik opetti ja jatkoi toimintaansa kirjallisissa ja sionistisissa piireissä. Vähitellen Bialikin maine alkoi kasvaa ja hänen runoillaan alkoi olla myös poliittista
merkitystä. Esim. hänen juutalaisvainoista kertova runonsa ”In the City of Slaughter” (Teurastuksen kaupungissa) vaikutti juutalaisten itsepuolustusryhmien muodostumiseen Venäjällä ja puolisotilaallisen Hagana-järjestön
syntymiseen Palestiinassa, jossa Bialik itse kävi ensimmäisen kerran v. 1909. Bialik ryhtyi myös julkaisutoimintaan, kun hän perusti kolmen muun miehen kanssa heprealaisen Moria-nimisen
kustannusyhtiön. Bialik alkoi myös kääntää eurooppalaisia klassikkoja Shakespearesta alkaen hepreaksi. Myöhemmin Bialik perusti vielä Dvir-nimisen kustannusyhtiön. Bialik eli Odessassa vuoteen 1921 asti, mutta sitten hänen täytyi muuttaa Saksaan, koska kommunististen viranomaisten vainoharhaisuus aiheutti Morian sulkemisen. Vuonna 1924 Bialik
ja hänen kustannusyhtiönsä Dvir muuttivat Tel Aviviin, jossa Bialikista tuli heti tunnustettu kulttuuripersoona. Bialik kirjoitti erityyppisiä runoja, mutta hän on kuuluisin
pitkistä kansallismielisistä runoistaan, joissa hän kutsui juutalaisia kansalliseen heräämiseen. Mutta myös Bialikin kiihkeät rakkaus- ja luontorunot ovat vaikuttavan
voimakkaita. Eikä sovi unohtaa Bialikin lapsille tehtyjä laulurunoja, jotka kuuluvat lastentarhojen perusohjelmistoon. Vuodesta 1908 lähtien Bialik siirtyi kirjoittamaan enimmäkseen
proosaa. Koska Bialik kirjoitti hepreaksi, hän myötävaikutti merkittävästi uudestaan henkiin herätetyn heprean kielen kehittämiseen. Vaikka Bialik ei ehtinyt nähdä
Israelin itsenäistymistä, hänet on tunnustettu Israelin kansallisrunoilijaksi. Bialikin mukaan on myös nimetty katuja, asuinalueita, kouluja ja moshaveja. Kuvassa ylhäällä
Haim Nahman Bialik. Kuvassa alhaalla Bialik-museo Tel Avivissa.
Taidemaalari Reuven Rubin.
Rubinin maalaus vuodelta 1950 ”Ensimmäinen pääsiäinen Jerusalemissa”.
Israel-raportti 48 16.1.2020
Rubin-museo Karmel-torin hälinän jälkeen suuntasin rauhalliselle Bialik-kadulle, jonka varrella on kolme museota, joihin
halusin tutustua. Ensimmäinen oli Rubin-museo, jonka ovessa luki ”Open”, mutta ovi oli kuitenkin lukossa. Ihmettelin tilannetta ja olin jo lähdössä pois, kun nuori mies
avasi oven ja pääsin kuin pääsinkin sisälle Rubinin kotitaloon tehtyyn museoon. Reuven Rubin (1893-1974) oli taidemaalari, joka maalasi Pyhän maan näkymiä, ihmisiä
ja maisemia, herkkiin ja värikkäisiin teoksiinsa. Kyseessä on Erets Israel (Israelin maa) –niminen tyylisuunta, joka on sekoitus realismia, symbolismia, uskonnollisuutta ja naivismia. Rubin onkin yksi tuon tyylisuunnan kehittäjistä
ja yksi Israelin merkittävimmistä taidemaalareista. Minä pidin tauluista kovasti enkä ole nähnyt kenenkään muun maalanneen juuri tähän tyyliin.
Rubin syntyi Romaniassa köyhän 13-lapsisen juutalaisperheen kahdeksantena lapsena. Vuonna 1912 Rubin lähti turkkilaisten hallitsemaan Jerusalemiin opiskellakseen Bezalel-taideakatemiassa, jossa
hän joutui kuitenkin ristiriitaan Akatemian opettajien taidekäsitysten kanssa, minkä takia Rubin näki parhaaksi jatkaa taideopintojaan Ranskassa École Nationale Supérieure des Beaux-Arts –koulussa, jonne hän lähti
jo seuraavana vuonna 1913. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Rubin palasi Romaniaan, jossa hän vietti sotavuodet. Sodan jälkeen
Rubin oli muutamia vuosia Yhdysvalloissa, jossa Alfred Stieglitz –niminen taiteilija järjesti hänelle v. 1922 taidenäyttelyn Andersonin Galleriassa. Vuonna 1923 Rubin muutti lopullisesti
brittimandaatin Palestiinaan, jossa hänellä oli ensimmäinen taidenäyttely v. 1924 Daavidin Tornissa Jerusalemissa. Taideuransa ohella Rubin oli mukana myös yhteiskunnallisessa
elämässä, kun hän toimi Israelin itsenäistymisen jälkeen Israelin ensimmäisenä suurlähettiläänä Romaniassa vuosina 1948-1950, jolloin Rubin teki paljon töitä vaikuttaakseen Romanian hallitukseen,
jotta Romaniassa asuvien juutalaisten maahanmuutto Israeliin helpottuisi. Rubin maalasi Israelin ja varsinkin Galilean maisemia yli 60 vuoden ajan muovaten siten omalta osaltaan Israelin kulttuuri-identiteettiä.
Vuonna 1973 Rubinille myönnettiin Israel Palkinto elämäntyöstään ja taiteellisista saavutuksistaan. Seuraavana vuonna Rubin kuoli v. 1974 Tel Avivissa testamentattuaan
sitä ennen kotitalonsa ja pääosan maalauksistaan Tel Avivin kaupungille. Rubin-museo avattiin v. 1983. Nykyisin museon johtajana toimii Rubinin miniä Carmela Rubin, joka oli talossa siellä käydessäni, mutta jota en valitettavasti
ehtinyt tavata. Rubinin taide on edelleen arvossaan ja esim. eri huutokaupoissa Rubinin tauluista maksetaan suuria summia. Kysyin eräältä
museon työntekijältä, joka oli lapsena nähnyt Rubinin, millainen mies hän oikein oli. Nainen vastasi, että Rubin oli erittäin epäitsekäs ja auttavainen, joka edisti mielellään toisten taiteilijoiden uraa.
Siis suurmies. Kuvassa ylhäällä Reuven Rubin. Kuvassa alhaalla Rubinin maalaus vuodelta 1950 ”Ensimmäinen pääsiäinen
Jerusalemissa”.
Näkymä Tel Avivin Karmel-torilta.
Israel-raportti 47 15.1.2020 Karmel-tori Kävin maanantain Tel Avivin retkelläni tutustumassa myös Tel Avivin suurimpaan toriin, joka on keskustassa jemeniläiskortteleiden pohjoispäässä oleva
Karmel-tori, joka on oikeastaan yksi pitkä katu, jonka varrella olevilla pöydillä myydään vaikka mitä erilaisista ruoista, hedelmistä, vihanneksista, mausteista ja makeista leivonnaisista alkaen aina kukkiin, vaatteisiin,
keittiövälineisiin ja elektroniikkatuotteisiin asti. Hinnat ovat kiinteät eikä tinkimistä enää harjoiteta halvemmissa tavaroissa, mutta isompien ostosten yhteydessä
tämä Lähi-idän tyypillinen tapa voi olla edelleen käytössä. Hinnat putoavat pitkin päivää ja illemmalla kauppiaat saattavat antaa huikeita alennuksia, sillä tuoretavaraa ei voi jättää myytäväksi
seuraavalle päivälle. Karmel-tori avattiin yleisölle v. 1920 eli 11 vuotta Tel Avivin perustamisen jälkeen, joten se kuuluu olennaisesti kaupungin historiaan. Vaikka kaupanteko on nykyään siirtynyt Israelissakin paljon suuriin kauppakeskuksiin ja internettiin, Karmel-tori on edelleenkin valtavan suosittu ja sen kapea katu on aina täynnä ihmisiä, varsinkin
torstaina ja perjantaina ennen sapattia, kun paikalliset käyvät ostamassa torilta ruoka-aineksia viikonlopun aterioihinsa. Suosioon vaikuttaa todennäköisesti koko miljöön
kaikkiin aisteihin vetoava vilske ja vilinä, maut, tuoksut, kauppiaiden äänet ja värikkäät tuotteet. Torilla voi myös syödä maittavan lounaan erinomaisista
katukeittiöistä. Karmel-tori on auki sunnuntaista perjantaihin aikaisesta aamusta aina iltaseitsemään asti. Perjantaina suljetaan vähän aikaisemmin lähestyvän
sapatin takia. Kuvassa näkymä Tel Avivin Karmel-torilta.
Ari Sorko-Ram.
Israel-raportti 46 14.1.2020 Maoz Israel ja Ari Sorko-Ram
Kävin eilen 13.1.2020 Tel Avivissa monessa paikassa, mutta aloitetaan ensimmäisestä, kun vierailin Maoz Israelin toimistossa haastattelemassa järjestön perustajaa 78-vuotiasta Ari Sorko-Ramia.
Suomalainen sihteeri Kati Doron oli myös mukana tapaamisessa. Kuulin Arista ja hänen Shira-vaimostaan ensimmäisen kerran keväällä 1982 ollessani opiskelemassa Yhdysvalloissa
Dallasissa Christ for the Nations Institute –raamattukoulussa, koska Shira on nyt jo edesmenneen, mutta silloin koulun johtajana toimineen Freda Lindsayn tytär. Isä oli v. 1973 kuollut tunnettu parantajaevankelista ja kirjailija Gordon Lindsay,
joka perusti CFNI:n raamattukoulun v. 1970. Ari Sorko-Ramilla on todella värikäs menneisyys. Ari on ollut Ranskassa rugbyn ja Yhdysvalloissa amerikkalaisen jalkapallon ammattipelaaja NFL:ssä
St. Louis Cardinalsin joukkueessa.
Amerikassa Ari opiskeli psykologiaa Etelä-Kalifornian yliopistossa. Ari toimi myös apulaispoliisipäällikkönä
Los Angelesissa, kunnes hänestä tuli elokuvanäyttelijä, joka on esiintynyt yli sadassa filmissä ja tv-showssa Israelissa ja Yhdysvalloissa. Elokuvista voisi mainita Hawaii 5-0, Entebbe ja The Finest Hour. Jo teini-ikäisenä Ari painiskeli synnintunnon kanssa, jonka takia hän alkoi lukea Raamattua, tooraa ja profeettoja, tullen entistäkin vakuuttunemmaksi siitä, että kaikki ovat syntisiä. Erityisesti Aria painoi juutalaisten tilanne. Hän koki voimakkaasti, että hän ja muut juutalaiset ovat rikkoneet Jumalan käskyjä vastaan ja niin he ovat syystäkin kirottuja. Vuonna 1954 Ari oli mukana eräällä puolisotilaallisella kesäleirillä, jossa hän puhui ahdistuksestaan siellä olevien kristittyjen kanssa. Nämä eivät kuitenkaan painostaneet
Aria mitenkään, vaan sanoivat vain, että on olemassa jotain muutakin kuin vain Vanhan testamentin laki ja kiroukset ja kehottivat Aria lukemaan Uutta testamenttia. He lisäsivät vielä, että asiaan on olemassa ratkaisu ja on
toivoa ja alkoivat selittää Jesajan ja Jeremian profetioita, miten ne ovat täyttyneet Jeesuksessa. Vähitellen Sana alkoi vaikuttaa ja Ari alkoi nähdä, että Jumala
on tehnyt Israelin kanssa uuden liiton hengessä, mihin kutsutaan mukaan myös ei-juutalaisia. Ari teki ratkaisunsa ja oli täysin varma siitä, että Jeesus on vastaus synnin ja kirouksen ongelmaan ja että Jeesus on Israelin ja koko
maailman Messias. Ari jätti Hollywoodin ja muutti v. 1976 esi-isiensä maahan Israeliin ja sai samana vuonna maan kansalaisuuden. Seuraava vuonna 1977 Ari ja Shira avioituivat. Siihen aikaan Israelissa ei ollut laajaa messiaanista liikettä. Siellä täällä oli kristittyjä, mutta he eivät olleet tekemisissä juutalaisten kanssa. Ari aloitti ovelta ovelle –työn ja alkoi koputtaa ihmisten oville kysyen, voivatko he rukoilla ihmisten puolesta. Näin ihmisiä alkoi tulla uskoon ja seurakunta kasvoi joka viikko. Juutalaisten saavuttamisen takia Ari teki useita muutoksia siihen astisiin käytäntöihin. Ensinnäkin jumalanpalvelusten kieli muutettiin englannista hepreaksi. Myös kokousaika muutettiin sunnuntaista sapatiksi, joko
perjantai-illaksi tai lauantaiaamuksi, koska sunnuntai on juutalaisille tavallinen arkipäivä, jolloin he ovat töissä. Ari otti käyttöön myös Raamatussa mainitut
juutalaisten juhlat painottaen, että kyse ei ole juutalaisista juhlista vaan raamatullisista juhlista. Uutta oli myös ylistysmusiikki, jota toimintaan mukaan tulleet Merv ja Merla Watson toivat
esiin. Watsonithan kävivät v. 1981 myös Suomessa ja muistan, että heidän musiikkinsa oli varsin vaikuttavaa. Vuonna 1981 Ari perusti Maoz Israel –järjestön,
jonka tarkoituksena on evankeliointi, uskovien opetus, kirjojen julkaisu ja taloudellisen käytännön avun antaminen hädässä oleville ”I stand for Israel” –järjestön kautta. Aluksi julkaistiin Arin apen Gordon Lindsayn kirjoja, mutta sittemmin myös Ari itse on kirjoittanut useita kirjoja, joista tärkein on ”To the Jew First” (Juutalaiselle ensin). Nimi viittaa Raamatun opetukseen, että
evankeliumi pitäisi julistaa ensin juutalaisille Jerusalemissa ja sen jälkeen maan ääriin asti muille kansoille. On myös merkittävää, että Arin järjestö
painatti ensimmäisen modernin heprean kielisen Uuden testamentin, koska edellisen painoksen heprea oli jo vanhentunutta. Ari on toiminut ja toimii edelleen paljon johtajien ja seuraavan sukupolven
kouluttajana. Vuonna 1988 Ari alkoi järjestää erityisiä johtajuuskonferensseja kristityille vastuunkantajille. Ari perusti yhdessä vaimonsa kanssa v. 1995 Tel Aviviin Ramat
Ha Sharonissa sijaitsevan kotinsa pohjakerrokseen messiaanisen Tiferet Yeshua (Jeesuksen kunnia) –seurakunnan, jonka voimakkaassa ja menestyvässä toiminnassa hän on edelleen mukana. Ari ja Shira toivat seurakuntaan myös Pyhän
Hengen korostamisen. He halusivat, että Tiferet on Hengellä täytetty (Spirit-filled) seurakunta. Vuonna 2013 Ari jätti kuitenkin Tiferetin seurakunnan johtamisen Ron Cantorille,
jota seurasi sitten johtavana pastorina v. 2016 Gil Afriat. Ari ja Shira ovat olleet voimakkaasti Israelin messiaanisten eli Jeesukseen messiaana uskovien juutalaisseurakuntien edelläkävijöitä.
Tällä hetkellä Israelissa on Arin mukaan yli 200 messiaanista seurakuntaa, joissa on yhteensä yli 20 000 messiaanista uskovaa. Tiferetin lisäksi Maoz Israel tukee eri tavoin
muitakin Israelissa olevia sekä juutalaisten että arabien seurakuntia. Ari onkin Israelin messiaanisten uskovien joukossa kunnioitettu ja arvostettu isähahmo. Ari Sorko-Ram sanoi lopuksi:
”Israel ei ole parempi kuin muut, mutta Israelilla on oma papillinen tehtävänsä. Juutalaisten epäonnistuminen lain pitämisessä on suuri opetus kansoille, että Messiasta tarvitaan.” Hyvin sanottu. Kuvassa Ari Sorko-Ram.
Pääministeri Netanyahu puhuu videolla iranilaisille.
Israel-raportti 45 13.1.2020 Iranilaiset pitävät Israelista
Iranin poliittinen johto on voimakkaasti Yhdysvaltoja vastaan, jota se pitää suurena saatanana, ja samoin Israelia vastaan, jota Iran pitää pienenä saatanana. Varsin monet iranilaiset eivät kuitenkaan allekirjoita hallituksensa näkemyksiä, vaan he ovat täysin toisilla linjoilla. Monet iranilaiset pitävät esim.
Israelista ja pääministeri Netanyahusta. Myönteisen suhtautumisen takana on ennen kaikkea Netanyahun sosiaaliseen mediaan viime vuosina laittamat videot, joissa hän puhuu suoraan
iranilaisille siten, että videon alareunassa on farsin kielinen tekstitys. Netanyahu korostaa näissä videoissa haluaan elää rauhassa ja olla yhteistyössä Iranin kansan
kanssa, jonka suureen historiaan hän myös viittaa. Iranhan on sama kuin muinainen Persia. Kaikkein tärkein asia minkä Netanyahu tuo esille, on sen seikan toteaminen, että iranilaisten
menestymisen suurin este on Iranin hallinto ottaen huomioon, miten iranilaiset menestyvät muualla maailmassa, mutta ei Iranissa. Tämä tosiasia on puhutellut monia iranilaisia, jotka ovat täysin pettyneitä ja kyllästyneitä
ahdasmieliseen pappishallintoonsa ja toivovat poliittisen johdon vaihtumista.
Nämä ihmiset eivät myöskään halua enää järjestää mielenosoituksia
Gazan Hamasin ja Libanonin Hizbollahin puolesta. Heidän iskulauseensa onkin ”Ei Gazalle, ei Libanonille, elämäni Iranille”. He eivät ole enää myöskään
Israelia vastaan, vaan näkevät Israelissa ystävän ja liittolaisen. Palestiinalaisista nämä iranilaiset sanovat, että asia ei kuulu heille tai että Israel on oikeassa. Linkki pääministeri Netanyahun videopuheeseen iranilaisille 21.1.2017: https://www.youtube.com/watch?v=SVk8rU11acE
Aabraham, Saara ja vastasyntynyt Iisak.
Israel-raportti 44 12.1.2020 Israel on kansakunta
Joulukuussa 2019 presidentti Trump antoi asetuksen, joka määritteli juutalaisuuden kansakunnaksi eikä vain uskonnoksi. Tämä on oikein, koska on paljon maallistuneita juutalaisia, jotka ovat silti etnisesti juutalaisia, vaikka eivät uskokaan Jumalaan. Jumala antoi jo Aabrahamille, juutalaisten
kantaisälle, seuraavan lupauksen: ”Minä teen sinusta suuren kansan, ja siunaan sinua.” 1. Moos. 12:2. Näin Trump seuraa siis määräyksellään Raamatun
ilmoitusta.
Entinen Knessetin jäsen rabbi Jehuda Glick oli tyytyväinen Trumpin päätökseen ja sanoi: “Kun Jumala kutsui Aabrahamin, hän lupasi tehdä Aabrahamin
jälkeläisistä suuren kansan. Ja näin kävi: molemmista Aabrahamin pojista, sekä Ismaelista että Iisakista, tuli kansojen kantaisiä. Olisi tekopyhää sanoa, että arabit ovat Ismaelin jälkeläisinä
kansakunta, mutta juutalaiset Iisakin ja Jaakobin jälkeläisinä eivät olisi kansakunta. Kun juutalaiset ovat nyt palanneet muinaiseen kotimaahansa ja heillä on oma heprean kieli, niin kaikille pitäisi olla selvää, että
juutalaiset ovat kansakunta.” Rabbi Glick jatkoi: “Meidän tulee juutalaisena kansakuntana olla siunauksen lähde muille kansoille, rakentaa rukoushuone kaikille kansoille ja olla
pyhä kansa ja papillinen kuningaskunta.” Kuvassa Aabraham, Saara ja vastasyntynyt Iisak.
Israel-raportti 43 11.1.2020 Israel on maailman kahdeksanneksi voimakkain
valtio U.S. News and World Report –lehti on teettänyt tutkimuksen, jossa maailman maat on rankattu taloudellisen ja sotilaallisen voiman, poliittisen
ja kansainvälisen vaikutusvallan sekä johtajuuden perusteella. Pennsylvanian yliopisto julkaisi 3.12.2019 tulokset, joiden mukaan kymmenen kärki on seuraava: 1. Yhdysvallat
2. Venäjä
3. Kiina
4. Saksa
5. Iso-Britannia
6. Ranska
7. Japani
8. Israel
9. Saudi-Arabia
10. Etelä-Korea Israelin sijoitus on sikäli merkittävä, että
Israel on kuitenkin suhteellisen pieni maa sekä asukasluvultaan (9 136 000) että pinta-alaltaan. Israel oli kahdeksanneksi voimakkain valtio myös v. 2018. Suomi on tässä vertailussa
sijalla 40. Linkki tutkimukseen: https://www.usnews.com/news/best-countries/power-rankings .
Näkymä Israelin rankoista talvisateista.
Israel-raportti 42 10.1.2020 Israelin tulvat
Israelissa on ollut rankkoja sateita ja tulvia viimeisen kahden viikon aikana, varsinkin Pohjois-Israelissa, kuten Haifassa, Akkossa, Safedissa ja Krayotissa. Erityisesti Naharian kaupunki pohjoisessa on kärsinyt rajuista sateista. Nahariassa tulva vei mukanaan 38-vuotiaan Moti Ben Shabbatin hänen yrittäessään pelastaa matkustajat ylösalaisin kääntyneestä
autosta vesilammikossa. Autossa olleet pelastuivat, mutta voimakas virtaus vei Shabbatin, jonka ruumiin hätäpalvelu löysi myöhemmin. Myös Tel Avivissa on tulvinut ja muutama
päivä sitten sattui traaginen onnettomuus, kun kaksi hissiin juuttunutta henkilöä, mies ja nainen, kuolivat veden tulvittua hissiin. Kaiken kaikkiaan näissä sadetulvissa on viime viikkojen aikana kuollut seitsemän henkilöä.
Meteorologien mukaan näin kovia sateita ei ole ollut Israelissa 50 vuoteen. Sademäärä on jotain aivan poikkeuksellista. Kouluja ja teitä on jouduttu sulkemaan tulvien takia. Jotkut äidit
ovat synnyttäneet lapsensa kotona, koska sairaalaan ei ole ollut mahdollista päästä. Vielä täksi perjantaipäiväksi ja viikonlopuksi on luvattu runsaita sateita,
voimakkaita tuulia ja ankaria ukkosmyrskyjä rannikkoalueille, mutta sitten ilmeisesti tilanne alkaa helpottua. On tietysti hyvä, että maa saa talvella sadetta kuuman kesän kuivuuden
jälkeen, mutta nyt tätä siunausta on tullut vähän liian paljon lyhyellä ajalla. Myös siitä voidaan olla kiitollisia, että vesipulasta kärsivän
Israelin tärkeimmän makean veden lähteen eli Gennesaretin järven pinta on noussut huomattavasti. Omalta osaltani voin olla kiitollinen siitä, että majapaikkani alueella
täällä Kesareassa ei ole ollut pahoja tulvia, vaan sade on ollut normaalia, useimmiten kevyttä tihkusadetta. Kuvassa näkymä Israelin rankoista talvisateista.
Eli Cohen.
Eli Cohenin muistomerkki.
Israel-raportti 41 9.1.2020 Eli Cohen - huippuvakooja
Golanin retken lopuksi kävimme katsomassa Gennesaretin järven itäpuolella olevaa Eli Cohenin muistomerkkiä, jossa on kuvattuna miehen kasvot katsomassa neljään eri suuntaan.
Erikoinen patsas kuvaa Cohenin salaista työtä, jossa piti tehdä tarkkoja havaintoja. Eli Cohen (1924-1965) oli nimittäin israelilainen Mossadille työskennellyt vakooja, peitenimeltään
Kamal Amin Thaabet, jonka onnistui nousta vaikutusvaltaiseen asemaan Syyriassa soluttauduttuaan ensin Argentiinassa paikalliseen syyrialaiseen yhteisöön. Cohen esitti vaurasta ja anteliasta
liikemiestä, joka viihtyi kaupungin yöelämässä järjestäen loistokkaita juhlia. Hän onnistui pian luomaan siteitä paikallisiin syyrialaisiin diplomaatteihin ja asevoimien edustajiin. Yksi heistä oli sotilasasiamiehenä
Syyrian suurlähetystössä tuolloin toiminut Amin al-Hafez, josta tuli myöhemmin Syyrian presidentti. Buenos Airesissa Cohen selitti uusille syyrialaisille tuttavilleen haluavansa
vielä jonain päivänä palata ”kotimaahansa” Syyriaan. Jonkin ajan kuluttua Cohen saikin kutsun matkustaa Damaskokseen jatkamaan liiketoimintaansa Syyriassa, jossa hän solmi yhteyksiä paikallisiin poliitikkoihin, liikemiehiin
ja muihin vaikutusvaltaisiin ihmisiin. Baath-puolue järjesti vallankaappauksen Syyriassa vuonna 1963. Vallankaappausta johti Amin al-Hafez, johon Cohen oli tutustunut jo Argentiinassa. Baath-puolueen
valtaannousu teki Cohenin asemasta entistä tärkeämmän. Cohen sai tietää salaisista sotilasasioista ja hän sai vierailla jopa Syyrian puolustusvarustuksilla Golanin kukkuloilla. Samalla Cohen lähetti eteenpäin kuulemiaan
sotilassalaisuuksia Syyrian asevoimista. Kotonaan hänellä oli salainen radiolähetin, jolla hän piti yhteyttä Israeliin. Cohen välitti vuonna 1964 yksityiskohtaista tietoa
Syyrian aikeista muuttaa Baniyas-joen virtaus ohi Gennesaretinjärvestä, joka oli puolestaan tärkeä Israelin vesihuollolle. Tietojen perusteella Israelin ilmavoimat pommittivat rakennustyömaita ja kaivuukalustoa joen varrella.
Suljetulla sotilasalueella Golanin kukkuloilla kierrellessään Cohen sai puolestaan tarkan kuvan Syyrian asemista. Cohen oli ehdottanut syyrialaisille puiden istutusta asemien yhteyteen niiden kätkemiseksi.
Vuonna 1967 syttyneen Kuuden päivän sodan aikana Israelin asevoimat käyttivät istutettuja puita syyrialaisten asemien tunnistamiseen. Lopulta Cohen jäi kiinni tammikuussa 1965,
kun Syyrian tiedustelupalvelun onnistui jäljittää Cohenin tekemät radiolähetykset hänen kotiinsa neuvostoliittolaisten neuvonantajien ja teknologian avulla. Cohen tuomittiin vakoilusta kuolemaan ja hänet teloitettiin hirttämällä
18.5.1965. Pyynnöistä huolimatta Cohenin ruumista ei ole palautettu Israeliin. Cohenia on sittemmin pidetty yhtenä Israelin menestyneimmistä vakoojista. Hänen mukaansa on nimetty
lukuisia katuja, aukioita ja puistoja. Cohenin elämää on myöhemmin käsitelty myös televisiosarjoissa ja -elokuvissa. Vuonna 1987 julkaistiin Cohenin elämään
perustuva televisioelokuva The Impossible Spy, jonka ohjasi Jim Goddard. Vuonna 2019 Netflix julkaisi Cohenin elämään perustuvan minisarjan The Spy, jossa Cohenia esittää Sacha Baron Cohen. Olen nähnyt sekä elokuvan että
tv-sarjan. Molemmat olivat vaikuttavia. Kuvassa ylempänä Eli Cohen. Kuvassa alempana Eli Cohenin muistomerkki.
|
|
|
|
|
|